Takaisin

Ajankohtaista

Tiedotteet

Uusi riksapyörä luovutettiin Ylä-Savon soten käyttöön

5.7.2019
Torstaina 04.07.2019 Iisalmen kaupungin hallintojohtaja Tiina Karppinen sekä talousjohtaja Eeva Suomalainen kokoontuivat Ikäihmisten neuvoston puheenjohtajan Risto Ryhäsen ja varapuheenjohtajan Heikki Rönkön kanssa luovuttamaan uuden riksapyörän Ylä-Savon soten käyttöön.

Iisalmen kaupunki luovutti ensimmäisen riksapyörän Ylä-Savon soten käyttöön viime vuoden elokuussa. Torstaina 04.07.2019 toinen pyörä laskettiin matkaan viihdyttämään ikäihmisiä. Pyörän avulla liikuntarajoitteiset ikäihmiset pääsevät liikkumaan rennolla tavalla heille mieluisissa paikoissa, joihin muuten ei olisi mahdollisuutta päästä rentoutumaan. Kokemukset pyörän kyydillä liikkumisesta ovat olleet niin positiivisia, että kovan kysynnän myötä toisen pyörän hankintaa alettiin suunnittelemaan saman tien.

"Jokainen kyydissä ollut on kehunut kokemusta ja halunnut lähteä uudelleen ajelulle. Ei ole myöskään ollut kuljettajaa, joka ei olisi uudestaan halunnut lähteä kyyditsemään." Ylä-Savon soten hoito- ja hoivapalveluidenkehittäjä Juho Rytkönen kertoo.

"Muunmuassa eräs herrasmies järjesti asumispalveluasunnolle siirtyneen puolisonsa kanssa yllätystreffit. Hän kävi riksapyörä kyydillä ruusu kädessä hakemassa vaimonsa maisema-ajelulle." Rytkönen jatkaa lämmittävällä tarinalla.

Riksapyörä on 24-vaihteinen ja siinä on lisäksi sähkömoottori, minkä ansiosta kuka vain pystyy vaivatta toimimaan kuskina kahdelle henkilölle. Pyörää pääsevät käyttämään Ylä-Savon soten kotihoidon, omaishoidon ja asumispalveluiden ikäihmiset. Parhaillaan kaavaillaan, kuinka laajentaminen koko Ylä-Savon soten alueelle voisi tapahtua. Kasvaneen kysynnän myötä myös tarve saada lisää kuskeja on kasvanut. Niinpä Ylä-Savon sote etsii uusia kuskeja koko ajan, ja on valmis kouluttamaan jokaisen halukkaan perin pohjin riksapyörän aavistuksen verran tavallisesta polkupyörästä poikkeavaan toimintaan.

Riksapyörän hankinnan mahdollisti Raimo Honkasen testamenttivarat, jotka Valtionkonttori luovutti Iisalmen kaupungille. Tammikuun kaupunginhallituksen kokouksessa päätettiin Ikäihmisten neuvostolle kohdentaa 10 000 euroa näistä varoista käytettäväksi heidän päättämäänsä vanhusten virkistystoimintaan liittyvään kohteeseen.

"Tähän asti Ylä-Savon sote on antanut oman esityksensä varojen mahdollisista käyttökohteista kaupungille ja sen pohjalta on tehty päätökset. Viime vuonna syntyi meille idea, että osallistuvan budjetoinnin myötä ikäihmistenneuvosto voisi päättää kuinka näitä testamenttivaroja tulisi ikäihmisten hyväksi käyttää." talousjohtaja Eeva Suomalainen kertoo.

Risto Ryhänen ja Heikki Rönkkö tuovat esiin ikäihmistenneuvoston jäsenten olevan todella tyytyväisiä nykyiseen malliin päätöksenteossa. Heidän esittämiään aloitteita on kuunneltu ja lähdetty toimiin, aina ei ole ollut näin.

"Aiemmin on tuntunut asioiden menevän riitelyksi, ja on saatu aikaa kulumaan. Nyt tuntuu että saadaan yhdessä aikaan asioita." Ryhänen toteaa.

Osallistuva budjetointi on osa Iisalmen kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteena on luoda yhteisöllisyyttä päättämiseen. Sen tarkoitusena on tuoda kuntalaiset mukaan yhteisten varojen käytöstä käytävään keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tällä tapaa pyritään yhdessä saamaan aikaan tarkoituksenmukaisempia ja tehokkaampia päätöksiä budjettin sekä kohteisiin liittyen.

Tule kokemaan riksapyörällä reissaamisen mielekkyys sekä tekemään yhteistä hyvää!

Kuskiksi voit ilmoittautua soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin alla olevaan numeroon.
Henna Väisänen, Ylä-Savon sote 0408302705