Takaisin

Ajankohtaista

Tiedotteet

Omat Hoodit -Haasteen voittajaksi ratkesi: “RÄPPIJÄTKÄ”

16.6.2020

Omat Hoodit -kampanjan ensimmäisen haasteen voitti salolainen Rasmus, joka osallistui rap-videolla haasteeseen. Tuomaristossa oli Suomen suosituin YouTube-komediaryhmä Justimus Films.

25 seutukaupungin nuorille suunnattu Omat Hoodit -kampanja tavoitti yli puolen miljoonan nuoren huomion ja kilpailuun tuli hyvin osallistumisia eri tavoilla toteutettuina: videoita, tanssia, musiikkia, tekstejä ja piirroksia. ”Valinnanvaikeus tuli vastaan, kun kaikki ehdokkaat tarjosivat upeita teoksia! Päädyimme lopulta siihen, että kyllä tästä voittajaksi täytyy kuitenkin kruunata salolainen räppijätkä! Videosta paistoi läpi sekä vaivannäkö riimeineen, äänityksineen ja musavideoineen, että myös hauskanpito ja aito into omaan tekemiseen! Sanoissa fiilisteltiin hauskalla tavalla sitä, mitä tullaan tekemään, kun rajoitukset päättyvät, ja tuotiin luovasti kotiseudun maisemaa videolle. Kyllä tämä bängeri, vaan nosti hymyn joka kerta huulille! Rohkea veto, joka jää päähän soimaan, jos musanteko kiinnostaa enemmänkin, niin halutaan ehdottomasti kannustaa jatkamaan”, kertoo Justimuksen Sami Harmaala.

 

"Kun sain tietää voitosta olin yllättynyt, koska Omat Hoodin Instagramissa oli monia hyviä videoita, joista pidin. Olen vieläkin yllättynyt, että voitin tämän kisan", kuvailee Rasmus fiiliksiään. Omat Hoodit -raati myönsi myös kaksi kunniamainintaa, joilla haluttiin nostaa esiin kaikki erilaisin luovin keinoin toteutetut työt ja niiden arvokkuus. Kunniamaininnat saivat laitilalaisen Odessan kirjoitus  ja kalajokelaisten Lauran ja Erican piirros. Raadin mukaan kunniamaininnan saaneet työt olivat hyvähenkisiä ja toivat esiin positiivisen puolen koronaviruksesta johtuvista poikkeusoloista. Iisalmessa palkittiin kolme työtä jäätelölahjakortein.

Seutukaupunkiverkoston Joustavat koulutusmallit -hanke haastoi ensimmäiseksi nuoret kertomaan kuulumisistaan tänä erikoisena aikana ja siitä, mitä he aikovat tehdä ensimmäiseksi kotikaupungissaan, kun sosiaaliset rajoitukset ovat ohitse. Ensimmäiseen haastekisaan 4.5.–31.5. voivat osallistua 10–22-vuotiaat kampanjan kaupungeissa asuvat nuoret. Kampanjalla haluttiin haastaa nuoria tarkastelemaan arkeaan positiivisista näkökulmista. Myös urheilijatähdet seutukaupungeissa innostuivat kannustamaan nuoria tarttumaan haasteeseen. Mukana olivat mm. hiihtäjä Krista Pärmäkoski, jääkiekkoilija Jussi Jokinen ja hiihtolegenda Juha Mieto. Iisalmelaisia nuoria haasteeseen kannusti omalla videollaan Steve'n Seagullsin Tomi Tajakka.

Voittaja sai itselleen Segway Ninebot ES2 -sähköpotkulaudan ja pääsyn avustajaksi Justimuksen uuden Duo 2 -tv-sarjan kuvauksiin, jotka tapahtuvat elo-syyskuussa 2020. Iisalmessa palkittiin kolme työtä jäätelölahjakortein.

Vuoden mittainen Omat Hoodit -kampanja jatkuu syksyllä uudella haasteella, jossa kuvataan seutukaupunkien makeimpia paikkoja. “Vaikka haaste alkaa vasta syksyllä, voi materiaalia kuvata varastoon jo kesän aikana. Myös Omat Hoodit -kampanjan kanavia kannattaa seurata. Kanaville tulee materiaalia kesäsomettajilta”, vinkkaa Minna Pappi Seutukaupunkien yhteisestä Joustavat koulutusmallit -verkostohankkeesta.

Omat Hoodit -kampanjan toteutuksesta vastaavat Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamat Seutukaupunkiverkoston hankkeet Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa ja Kansainvälisyyden hyödyntäminen ulkomaisen työvoiman saatavuudessa. Hankkeiden rahoituksen koordinoinnista vastaa Etelä-Pohjanmaan liitto.

Omat Hoodit -kampanjassa ovat mukana: Alavus, Huittinen, Iisalmi, Ikaalinen, Imatra, Kalajoki, Kauhajoki, Kauhava, Keuruu, Kristiinankaupunki, Kurikka, Laitila, Loimaa, Parkano, Pietarsaari, Raahe, Rauma, Riihimäki, Salo, Sastamala, Savonlinna, Uusikaupunki, Valkeakoski, Varkaus ja Ylivieska

Lisätietoja:
Minna Pappi
projektipäällikkö
Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa
minna.pappi@iisalmi.fi